Lexheinonen Asianajotoimisto Oy

Jyri Heinonen perusti toimistomme keväällä 2014. Hän halusi luoda toimiston, jossa työntekijät viihtyvät ja johon asiakkaat voivat luottaa.

Toimistossamme johtavina ajatuksina toimivat avoimuus ja luotettavuus. Näkemyksemme mukaan paras tapa ratkoa juridisia ongelmia on pohtia ratkaisuja yhdessä, jolloin kaikki mahdollisuudet tulevat kartoitetuiksi ja lopputulos on asiakkaan kannalta paras mahdollinen. Siksi pidämme toisemme perillä toimistossamme käsiteltävistä asioista, jolloin auttaminen ja neuvominen ovat mahdollisimman luonteva osa jokapäiväistä työtämme.

Meille on kaikkein tärkeintä se, että asiakkaamme voivat luottaa toimintaamme täysin. Toimistomme pieni koko takaa, että käsiteltävänämme olevat asiat pysyvät aina pienen henkilöpiirin tiedossa. Meitä on helppo lähestyä, sillä pyrimme pitämään toimintamme mahdollisimman ihmisläheisenä, ja asiakkaan edun kaiken toimintamme lähtökohtana.

Toimistomme vahvuus on ammatillinen huippuosaaminen. Asiakkaamme voivat olla varmoja, että hoidamme työmme aina korkeatasoisesti ja huolella. Pidämme tietomme jatkuvasti ajan tasalla muun muassa tekemällä oikeustieteellistä tutkimusta asianajotyön ohella, sillä juridiikka ei ole meille vain työtä, vaan suuri kiinnostuksen kohde ja intohimo.